Kuka pystyy matkatyöhön?

Kuinka erilaisia olemmekaan.

Tätä mietin taas kerran lukiessani sunnuntai-Hesarin kirjoitusta työkseen matkustavien arjesta. Siis Matkustavien isollä M:llä: sahausta yli aikavyöhykkeiden, yölentoja turistiluokassa, kymmeniä kaukomatkoja vuodessa, hotellin loputtomia kokolattiamattoja. Riittämättömyyttä, kun perhe siellä kaukana kotona tarvitsisi. Yksinäisyyttä ja kohteetonta ikävää, jos siellä kaukana kotona ei ole ketään kaipaamassa. 

Jatkuvan univajeen sävyttämää elämää.

Kuva: Kirill Voloshkin

Hesarin juttuun haastateltujen asiantuntijoiden mukaan matkustusaikoja ei välttämättä lasketa mukaan palkalliseen työaikaan. Ja vaikka laskettaisiin, aikaerorasitukselle ei löydy kalenterista toipumisaikaa. Pahimmassa tapauksessa 12 tunnin matkustamisen jälkeen joutuu suoraan neuvottelupöytään, niin sanotusti samoilla silmillä.

"Aikaerolennosta toipuminen vaatii [tutkimusprofessori] Mikko Härmän mukaan vähintään yhden lepopäivän, jolloin ei tehdä töitä. Senkin jälkeen jet lag on seurana vielä pari päivää.

'Univalverytmin lisäksi elimistöllä on satoja muitakin toimintoja, jotka noudattavat vuorokausivaihtelua', Härmä selittää."

Miten tällaista jaksaa? En edes mieti tässä, mikä motivoi - vaan miten tämä on fyysisesti ja psyykkisesti mahdollista? Samaa voi kysyä myös vuorotyötä tekeviltä, jotka omalta osaltaan pitävät tätä yhteiskuntaa pystyssä (esimerkiksi akuuttia sairastumista kun ei voi ajoittaa virka-ajan puitteisiin).

Tuskinpa tuo kuluttava elämäntapa kenellekään hyvää tekee, mutta moni sitä kuitenkin kestää. Osa vuosia, vuosikymmeniäkin, eivätkä he tee sitä pakosta.

Vaikka olemme kaikki eläinlajia homo sapiens, näköjään meissä perusterveissäkin on valtavia eroja sen suhteen, mitä elimistömme, hermostomme ja psyykemme kestää. Tämä on valtavan tärkeää pitää mielessä, kun vaadimme itseltämme jotain tai sitoudumme johonkin tehtävään. Tai kun vaadimme muilta, joilla todennäköisesti on aivan erilaiset matkaeväät.

Minä en pystyisi matkatyöhön enkä edes vuorotyöhön. Mutta olen suunnattoman kiitollinen niille, jotka pystyvät. Ja toivon, että minun panokseni yhteiseen pottiin on taas jollain toisella tavalla erityinen.

P.S. Onneksi paljon matkustavilla on paljon kikkakolmosia hyödynnettävänään. Niistä olen kirjoittanut tässäkin blogissa aiemmin.