perjantai 31. heinäkuuta 2015

Kokemuksia univalmennuksesta

Kirjoitin jo aikaisemmin farmaseutti Timo Kettusen lanseeraamasta uniongelmiin pureutuvasta kurssista, joka toteutetaan verkossa ryhmävalmennuksena. Sain viime keväänä kutsun osallistua kurssille ja tartuin tilaisuuteen innolla, vaikka minulla ei tuolla hetkellä mainittavia univaikeuksia ollutkaan. Onneksi, koska unta käsiteltiin – muun muassa – itselleni ihan uudesta tulokulmasta, nimittäin aivojen välittäjäaineiden tasapainohäiriöitä tutkien. Huikean mielenkiintoista!

Miksi ihmeessä juuri välittäjäaineet? Kettunen ei suinkaan väitä, että kaikki univaikeudet johtuvat dopamiinin, serotoniinin tai jonkin muun välittäjäaineen vajauksesta. Mutta tämä on yksi, vähemmän tunnettu mahdollisuus, joka on hyvä pyrkiä rajaamaan pois. (aiheesta lisää aiemmassa postauksessani)


Kurssi käynnistyi ”välittäjäainetesteillä”, jotka muistuttivat rekrytointiprosesseista tuttuja psykologisia testejä väittämineen. Niiden avulla on tarkoitus kartoittaa, minkä välittäjäaineen/aineiden vajauksesta mahdollisesti kärsii. Tämän jälkeen käytiin läpi, miten erilaiset ruokavaliot ja lisäravinteet vaikuttavat välittäjäaineiden erittymiseen ja muutenkin uneen. Kurssimateriaalia lainaten: ”Ruoka-aineiden ajoituksella ja valinnoilla voi olla iso merkitys unirytmiin ja unen laatuun.” Kävi ilmi, että esimerkiksi trendikäs proteiininrahkan tankkaus iltasella ei todellakaan ole loistoajatus.

Omat välittäjäainetestini viittasivat gamma-aminovoihapon eli GABAn vajaatoimintaan. Koska elimistömme ei kykene hyödyntämään ruoassa oleva GABAa, suositus on syödä ruokia ja lisäravinteita, joissa on joko GABAn esiastetta tai sen eritystä lisääviä, tai GABA-reseptoreita aktivoivia ainesosia.  

GABA-dieetin lista veti meikäläisen hetkeksi hiljaiseksi: sieltä löytyivät ne ruoat, joita eniten rakastan eli kaakao, seesamin- ja kurpitsansiemenet, riisi, cashew-pähkinät, pinaatti ja sienet. Ehdotetut lisäravinteet olivat sattumoisin juuri niitä, joita oli käyttööni valikoitunut (glutamiini, B-vitamiini ja lactobasillus rhamnosus -maitohappobakteerit). Sattumaa vai ei? Mahdoton tietää. Joka tapauksessa oli ihan kiva kuulla, ettei ruokavaliota tarvitse ainakaan tämän perusteella laittaa uusiksi. Vaan olisiko se ollut jopa osasyynä siihen, että kroonisista univaikeuksista oli tullut satunnaisia?

Näitä menee, ja paljon. Kuva: Jagubal

Valmennuksessa käsiteltiin toki paljon muitakin uneen vaikuttavia asioita kuin välittäjäaineita. Unihygienia ynnä muut perusasiat ovat itselleni kuitenkin sen verran tuttuja, että ehdottomasti kiinnostavin anti oli tämä uusi näkökulma. Se ei varmasti tuo selityksiä tai ratkaisua läheskään kaikille univaikeuksista kärsiville, mutta saattaa jollekin olla johtolanka.

Vaikka suhtaudunkin avarakatseisesti esimerkiksi kokemuspohjaisiin näkökulmiin (siksi tätä blogiakin ylläpidän), minulle ehdottoman tärkeää oli, että valmentajalla on farmaseutin ja terveystieteiden maisterin koulutus. Kettunen tekee myös yhteistyötä lääkärin kanssa ja ohjaa tarvittaessa asiakkaat hänen pakeilleen. Vaikeatkin aivokemialliset kiemurat oli onneksi selvitetty materiaalissa kansantajuisesti ja lisäkysymyksiä oli mahdollisuus kysyä FB-ryhmässä ja privaatistikin. Jos haluaa tarttua toimeen ja panostaa univaikeuksiensa ratkaisuun neljän viikon ajan, tämä on siihen hyvä mahdollisuus. 

Ennakkotietona kiinnostuneille: seuraava kurssi alkaa syyskuussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti