perjantai 29. toukokuuta 2015

Selvitymistarinani

"Totta kai tiesin etukäteen, että vauvat herättävät. Siksi oman uupumisen myöntäminen tuntui vaikealta ja syyllistin siitä itseäni: Miksi en jaksa, enkö olekaan hyvä äiti? Olin myös huolissani lapseni terveydestä: Onko hänellä jokin hätä? Oloni oli riittämätön ja lopulta, tarpeeksi monen valvotun yön jälkeen, pelkästään epätoivoinen."

Nukahtamo-blogin alkusysäyksen antoi huonounisen vauvan kanssa valvottu, ikuisuudelta tuntunut elämänjakso. Kun lapsi alkoi nukkumaan hieman paremmin, äidin uniosaaminen oli kadoksissa. Täysin. Keho tai mieli ovat kertakaikkiaan unohtaneet, miten rentoudutaan, nukahdetaan ja nukutaan laadukasta, rauhallista unta. Uskoin, etten koskaan enää tule nukkumaan kokonaista yötä putkeen.

Olenkin valtavan onnellinen ja kiitollinen siitä, että unitaidot palautuivat (kovalla työllä!) ja nukun tällä hetkellä paremmin kuin koskaan. Unihelvetti ei kuitenkaan koskaan unohdu. Vauva.fi:n nettikampanjan puitteissa tiivistin kokemuksen kolumniksi. Se löytyy Vauvan sivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti