lauantai 20. syyskuuta 2014

Joogatunti omassa olkkarissa

Tämä tekee niiiin hyvää.Sen tietää pandakin. Kuva: Randa2

Löysin viime keväänä loistavan suomalaisen palvelun, jonka avulla sain taas ujutettua kauan kaipaamani joogan takaisin elämääni. Koska niin moni asia arjessa pikemminkin ylivirittää hermostoa - työ, askareet, liikunta jne - tarve tasapainottavalle elementille on ainakin meikäläisellä aikamoinen. Mindfulness- ja muunlainen meditaatio on yksi hyvä harjoitus, mutta fyysinenkin puoli janoaa rauhoittamista.

Joogatunneille en tässä elämäntilanteessa aika- ja rahasyistä pysty säännöllisesti osallistumaan. Niinpä ilostuin suunnattomasti, kun törmäsin netissä Yoogaian mainokseen. Youtube on tietysti täynnä kaikenlaisia joogapätkiä, mutta suomenkieliselle livetunnille osallistuminen, vaikka sitten virtuaalisesti, on ihan eri asia!

Täytyy myöntää, että eka kerta jännitti hieman. Laitoin silti rohkeasti läppärin kameran päälle, jotta ohjaaja näkisi minut ja voisi tarvittaessa korjata virheellisiä asentoja. Halutessa videokuva voi olla vain yksisuuntainen, jolloin osallistuja näkee opettajan muttei toisinpäin.

Ja ah! oli huikeaa taas saada kunnon venytykset sidekudoksille yin-joogassa. Rauhoittava yin on ehdoton suosikkini joogatyyleistä, koska se tasapainottaa aktiivista yang-energiaa. Yoogaia kuvaa harjoitusta seuraavasti:

Tasapainottava yinjooga edustaa staattisempaa joogatyyliä, jossa teemme asanoita mahdollisimman vähän lihasvoimaa käyttäen. Pitkäkestoiset asennot, joissa viivytään useita minuutteja edistävät sidekudosalueitten aineenvaihduntaa, uusiutumista ja energiansaantia. Lisäksi Yin parantaa energiankiertoa kehossa.

Harjoitus on henkisesti mielestäni aika vaativa, koska asennoissa ollaan pitkään ja täysin suorittamatta, "ollaan" vaan. Duracell-pupu joutuu tosissaan tsemppaamaan, jotta tämä onnistuisi!

Fyysisesti olohuoneessa, mutta fiilis kuin jossain ihan muualla. Kuva: John Wisemen

Seuraavaksi kokeilin pilatesta, ja sekin toimi loistavasti näin etänä, ainakin alkeet hallitsevalle. Varsinaiset astangatyyppiset tunnit ovat mielestäni vähän riskaabeleita, koska voimakkaissa asennoissa tarvittaisiin hands on -ohjausta. Mutta omalla vastuulla, miksei.

Sittemmin palvelu on monipuolistunut huikeasti: tarjolla on kahvakuulaa, HIITtiä, alkeisjoogaa ja englanninkielisiä tunteja. Tämä on onnistunut joukkorahoituksen turvin, jota Yoogaia haki kesällä. Olin niin kiitollinen, että joku on tällaisen palvelun keksinyt, etten muuta voinut kuin lähetä mukaan - tosin pikkuruisella minimisummalla, koska sillä hetkellä ei oikeastaan olisi ollut senkään vertaa ylimääräistä.

Itse palvelu on käyttäjälle edullinen. Kuukausikäyttäjänä minulla on mahdollisuus katsoa tunnit myös äänitteinä, ja teenkin niitä aina välillä ihan omia aikojani.

Suosittelen lämpimästi yin-joogaa illan viimeiseksi ohjelmanumeroksi. Sopii myös totaalisille jooganeitsyille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti