perjantai 29. elokuuta 2014

Mikael Sallisen haastattelu: mitä uutta unitutkimuksessa?

Minulla oli työn puitteissa mahdollisuus tavata Mikael Sallinen, joka on yksi maamme johtavista unitutkijoista. Hän työskentelee Työterveyslaitoksella ja toimii myös professorina Jyväskylän yliopistossa.

Kuten arvata saattaa, minulla oli paljon kysyttävää. Ihan ensimmäisenä tiedustelin Sallisen arviota siitä, onko unettomuus yleistynyt – vai siitä puhuminen.

Hänen mukaansa vertailukelpoista dataa ei ole kovin pitkältä ajalta. 1920–30-luvuilta löytyy jo sellaista tietoa, jota voi tarkastella nykynumeroita vasten. Näyttäisi siltä, että yöunen pituus on lyhentynyt hieman, keskimäärin 10–15 minuuttia. Toinen olemassaoleva tieto on, että unioireet ovat lisääntyneet Pohjoismaissa jonkin verran viimeisten vuosikymmenien aikana.

Nämä eivät osoita dramaattista muutosta, mutta antavat kuitenkin viitettä kehityksen suunnasta.

Talviuniltako heräsitte?

Se on selvää, että tabu unettomuuden ympäriltä on alkanut liueta. Vielä sukupolvi taaksepäin univaikeudet koettiin Sallisen mukaan hyvinkin häpeällisiksi, eikä niistä välttämättä kehdattu mainita edes lääkärille. Tämä yllätti minut, koska itse en muista sellaista aikaa, jolloin uniongelmia olisi pitänyt jotenkin häpeillä. Nykyäänhän unettomuus keskustelunaiheena on arkipäiväistynyt, ja ihmiset tiedostavat huomattavasti paremmin, että sitä voi hoitaa.

"Ja kannattaa hoitaa. Kroonistunut unettomuus ennustaa terveyden heikkenemistä. Toisaalta ihminen, joka nukkuu hyvin, voi usein muutenkin hyvin," Sallinen painotti.

Puhuimme yleisimmistä häiriötekijöistä, jotka nukkumista haittaavat: epäsäännöllinen vuorokausirytmi, käsittelemätön stressi ja ylipaino. Nämä ovat kaikki asioita, joihin voi itse vaikuttaa – kenties vuorotyö poislukien. Jostain syystä monet eivät kuitenkaan halua tai osaa puuttua näihin itse, vaan univaikeuksiin aletaan herkästi etsimään muita ratkaisuja. Tai niihin alistutaan.

Erityisesti minua kiinnosti tuo stressinkäsittely, jonka yhteydestä univaikeuksiin Sallisella oli uutta tutkimustietoa välittää. Vivek Pillai ja kumppanit olivat selvittäneet, millaiset stressinkäsittelytavat ovat tehokkaita ja mitkä epäedullisia nimenomaan väliaikaisen unettomuuden kannalta. Tässä ei siis tutkittu kroonisesti unettomia vaan lähes 2400 periaatteessa hyväunista, mutta maalaisjärjellä ajateltuna en näe syytä mikseivät tulokset olisi relevantteja ihan kaikkien kannalta.

Ei näin!!!!!   Kuva: Kroszk
Lähtökohtahan on, että meistä jokainen altistuu stressille. Se on normaali osa elämää. Stressi itsessään ei ole ongelma vaan se, jos emme osaa sitä käsitellä ja jäämme siihen ikään kuin jumiin. Pillai & co:n mukaan epäedullisia strategioita stressin hanskaamiseen ovat (oma vapaa käännökseni)
  • itselääkintä päihteillä kuten alkoholilla
  • luovuttaminen eli päätös uskoa siihen, että tilanteelle ei voi tehdä mitään ja on vain kärsittävä
  • harhautus eli keskittyminen johonkin muuhun, toisin sanoen ongelman kieltäminen. Tämä voi toimia lyhyellä tähtäimellä, mutta pitkällä tähtäimellä pahentaa stressiä.
Jaahas. Tämä kuulostaa aivan perussuomalaiselta tavalta kohdata ongelmia, eikö vain (ja nyt en puhu politiikkaa :))? Mitä sitten pitäisi tehdä? Tehokkaammiksi osoittautuivat seuraavat vaihtoehdot:
  • ongelman aktiivinen käsittely eli ratkaisun hakeminen ongelmaan
  • sosiaalisen tuen hyödyntäminen ja käytännön avun hankkiminen
Lisäksi tutkimuksessa käsiteltiin ei-toivottujen ajatusten (kuten "en selviä tästä työstä", "valvon varmasti koko yön") merkitystä unettomuudelle. Jos tuollainen ajatus putkahtaa päähän, peli on menetetty ja voi vaipua itsesääliin ja alkaa jo murehtia seuraavan päivän uupuneita tunnelmia, eikö vain...? Aiemmissa tutkimuksissa oli todettu, että edellä kuvatun pelossa moni pyrkii olemaan ajattelematta tuollaisia ajatuksia, yrittää välttää niitä ja nitistää ne alkuunsa. Tällainen lähestymistapa on kuitenkin todettu varsin tehottomaksi. Mehän emme voi kontrolloida ajatuksiamme.

Paremmat tulokset on saatu mindfulness-tyyppisen, hyväksyvän asenteen myötä. Tämän olen itsekin todennut käytännössä. Mutta se onkin jo oman postauksen väärti! Mindfulnessista eli tietoisuustaidoista tulen varmasti kirjoittamaan useampaankin otteeseen.

    Vähän epätieteteellisempää stressinlievitystä. Hymyilyttänee ohikulkijoita eli toimii! Kuva: Rolvr_comp

    tiistai 26. elokuuta 2014

    Mitä on unettomuusepidemian taustalla?

    Noin vuosi sitten havahduin siihen, että eriasteisista univaikeuksista kärsii lähes jokainen ystävistäni. Tuskinpa kaveripiirini on erityisen sairaalloinen – eikä olekaan, jos katsotaan tutkimustuloksia katsotaan. Eri lähteiden perusteella univaikeuksista kärsii kolmasosa tai jopa puolet väestöstä, varsinaisen unettomuusdiagnoosin tunnusmerkit täyttyvät 4–22 prosentilla (esim. tämä jenkkitutkimus tai tämä suomalaislähde).

    Unettomuuden yleisyydestä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, haluan ajattella ettei tätä tarvitse ottaa annettuna ja normaalina. On luonnollista, että joissain elämän kuohuissa uni ei tule silmään. Kun on rakastunut, kun edessä on jännittävä tapahtuma opiskelun, työn tai yksityiselämän puolella. Mutta krooniset tai ajoittain invalidisoivat univaikeudet tuntuvat piinaavaan ihmisiä aivan liikaa.

    Nihkeät, ryppyiset, vanuneet lakanat. Hieno homma - paitsi jos niissä on vain pyöritty unettomana. Kuva: Tom Small

    Minulla on paljon avoimia kysymyksiä, joihin haluan tässä blogissa pureutua. Onko unettomuus yleisempää kuin ennen? Onko tietotyö, tai info- ja viihdetulva pistänyt aivomme sekaisin niin, että unensaanti häiriintyy? Vai onko ongelma ollut aina yhtä yleinen, nyt siitä vain on lupa puhua? Onko tahtomaton valvominen ihan normaali juttu, joidenkin kehon ja mielen tapa reagoida, no, elämään – ja se vain on sietämätöntä aikansa optimoivalle nykyihmiselle?

    Periytyykö taipumus univaikeuksiin niin kuin minun suvussani näyttää tapahtuvan? Onko kyseessä opittu malli vai neurologinen erityispiirre? Ja jos kyseessä on opittu malli, miten ihmeessä voisin auttaa vauvasta asti katkonaisesti nukkunutta lastani oppimaan paremmat unitaidot?

    Mikä on ruokavalion merkitys? Auttaako aikuisten kotiunikoulu? Erilaiset lääkkeelliset ja lääkkeettömät menetelmät?

    Haluan myös oppia tietämään, ketkä valvovat eniten ja miksi. Miehet, naiset, lapset, vanhukset, tietotyöläiset, vuorotyöläiset... Ketä kansantauti erityisesti koskettaa ja mikä siihen on syynä. Entä miten eri kulttuureissa nukutaan? Vaivautuvatko rennot lattarit murehtimaan ongelmiaan yön pimeinä tunteina, vai osaavatko he relata meitä ugreja paremmin? Entä miten nukutaan kulttuureissa, joissa yhteisö ei määrittele niin tarkasti, milloin ihmisten tulee olla hereillä, joissa kaikki ei pyöri nine-to-five -pohjalta?

    Ihailen suunnattomasti kissojen kykyä ottaa nokoset missä ja milloin vain. Kuva: Caroline

    Näihin ja moniin muihin kysymyksiini toivon löytäväni vastauksen tai edes valistuneen arvauksen. Koska tieto on valttia. Ja joskus jo pelkkä tieto voi rauhoittaa, lohduttaa ja sitä kautta helpottaa ongelmaa.

    Blogin tärkein tavoite on kuitenkin löytää keinoja unettomuuden ehkäisyyn ja hoitamiseen. Koska jatkuvasti tai säännöllisesti toistuvana se on, kuten edellä todettiin, täyttä helvettiä. Maailmasta löytyy valtavasti yönsä hyvin nukkuvia ihmisiä, ja osa heistä on joutunut ja onnistunut oppimaan tuon taidon. Minäkin olen yrityksen ja erehdyksen kautta saanut jo monen monta toimivaa työkalua pakkiini, ja nykyään nukun yöni pääosin makeasti. Tutkimusmatka jatkukoon!

    perjantai 22. elokuuta 2014

    Tästä lähdetään: unettomuus on täyttä helvettiä

    Sen tietää jokainen, joka on joskus kärsinyt univaikeuksista. Jo yksi huonosti nukuttu yö vaikuttaa seuraavan päivän olotilaan huomattavasti. Kroonistunut unenpuute haalistaa värit elämästä, tekee siitä harmaata puuroa, johon tuovat oman ikävän vaihtelunsa voimakkaat ärtymyksen välähdykset. Lopputulos on yhtä raastava, oli syynä tilapäinen stressi, pitkäaikainen sairaus tai olosuhde, kuten vuorotyö tai heräilevä lapsi.

    Liian tuttu näky? Kuva: Stu

    Ihminen selviää käsittämättömän hyvin vähällä unella. Se tuli itse koettua, kun pieni lapsi herätti muutenkin herkkäunista äitiään niin monta kertaa, niin monta kuukautta ja vuottakin putkeen, että omat nukkumistaidot lopulta katosivat (onneksi väliaikaisesti). Aivan riittävästi on tullut myös kulutettua yön tunteja murehtimalla työasioita, parisuhdekiemuroita tai ihan vain sitä, miksei uni tule vaikka kaikki on hyvin. 

    Uskon vahvasti, että elämä ei saa tuntua pelkältä selviytymiseltä – ainakaan kovin pitkään ja rauhan aikana. Siksipä tämä blogi! Lähdin aikanaan hakemaan tietoa helpottaakseni omaa tilannettani ja olen sillä matkalla edelleen, onneksi jo paljon viisastuneempana. Toivon, että voin olla avuksi sinulle, joka kärsit unettomuudesta tai sinulle, joka haluat tukea uupunutta läheistäsi, joka ei itse jaksa etsiä ratkaisua. 

    Olen oman ja muiden kokemusten perusteella vakuuttunut siitä, että jokaisen univaikeuksista kärsivän tilanteeseen on löydettävissä helpotusta. Ei kenties täydellistä tai aina edes merkittävää parannusta, mutta helpotusta kyllä. Keinoja, tekniikoita ja apuvälineitä on valtavasti, enemmän kuin yksi ihminen tai asiantuntijakaan ehtii käydä läpi. Runsauden pula siis!

    Otan enemmän kuin mielelläni vastaan ehdotuksia, kommentteja ja kokemuksia. Kiitos jo etukäteen!

    Ja kauniita unia :)